Kun Leena Santalahti astui virkamiehen saappaisiin vuonna 1981 lääninhallituksessa, maailma oli hyvin toisenlainen. Puhelimet olivat lankapuhelimia, työelämä pysyi vakaana, ja palkat kulkivat taulukoiden mukaan. Nyt, 44 vuotta myöhemmin, Leena sulkee yhden elämänvaiheen ja jää eläkkeelle – takanaan ura täynnä vastuuta, vaikuttamista ja yhteisöllisyyttä.
Luottamuksen tie alkoi kutsusta
Leenan tie luottamusmieheksi ei alkanut suurella päätöksellä – se alkoi kysymyksestä.“Yksi kaunis päivä kollega kysyi, lähtisinkö luottamusmieheksi. Olin otettu. Mietin, että mitä ihmettä minussa nähtiin.”
Rooli tuntui aluksi suurelta, mutta Leena otti sen vastaan – ja kasvoi siihen. Hänestä tuli henkilö, johon luotettiin, joka otti selvää ja joka seisoi muiden rinnalla.
Työelämä on muuttunut – ja sen mukana luottamusmiehen arki
“Aluksi asiat hoidettiin kasvotusten. Jos tuli ongelma, käveltiin pomon luo ja sanottiin, ettei tämä käy. Nykyään asiat ovat monimutkaisempia – ja niitä on enemmän.”
Palkkausjärjestelmät, häirintätilanteet, uupuminen ja jatkuvat organisaatiomuutokset ovat tehneet luottamusmiehen roolista entistä raskaamman. Silti Leena jaksoi – vuodesta toiseen.
Mikä kannattelee?
“Yhteisö. Ystävät. Se, että ei tee yksin. Kurssit, koulutukset ja se, että kuuluu porukkaan.”
Leena puhuu luottamusmiestoiminnasta kuin perheestä. Hän tietää, miten paljon vertaistuki ja verkostot merkitsevät. Vaikka työt ovat muuttuneet, inhimillinen tarve kuulumiselle ei katoa.
Periksi ei anneta
Vaikka maailma muuttui ja tahti kiihtyi, Leena ei jättänyt. Hän oli mukana suurissa uudistuksissa, siirroissa, yt-neuvotteluissa ja lakkotilanteissa. Ja kun eläköityminen lähestyi, hän ei vain lähtenyt – hän varmisti, että tilalle jää osaava uusi luottamusmies ja myös vara valittiin.
“Se on iso vastuu. Ei riitä, että joku ottaa tehtävän. Se pitää myös hoitaa.”
Mitä jää jäljelle?
Leena puhuu työstään vaatimattomasti mutta lämpimästi. Hän sanoo, että tärkeintä on ollut, kun jäsen ottaa yhteyttä ja asia saadaan ratkaistua. Se tunne, että sai tehtyä jotakin hyvää, jää sydämeen.
“Työelämä on muuttunut raadollisemmaksi, mutta ihmiset tarvitsevat edelleen toisiaan.” Eläkepäivät Kustavin merenrannalla odottavat. Kalastus, luonnon rauha ja ehkä myös uudet järjestötehtävät. Mutta Leena ei unohda yhteisöä, jonka parissa vietti lähes puolet elämästään.
“Toivon kaikille jaksamista ja sitä, että pidetään toisistamme huolta – vaikka oltaisiin etänäkin.”
Kiitos, Leena. Sinun kaltaisesi tekevät työelämästä inhimillisempää.
Leena lempipuuhassaan. (Kuva Leenan kotialbumi)
- Haastattelijana ProUnionin tiedottaja Minna