Kevään jäsenhankintakilpailuun (maalis-toukokuu)ei tullut yhtään osallistujaa. Tai ainakaan me emme saaneet siitä yhtään viestiä.
Se tuntuu rehellisesti sanottuna vähän pahalta.
Ei siksi, että palkinnot olisivat jääneet jakamatta – vaan siksi, mitä tämä kertoo arjesta, jossa elämme. Jäsenhankinta ei ole enää sitä, mitä se joskus oli. Ja ehkä meidän on viimein myönnettävä se ääneen.
Hybridityö on muuttanut kaiken
Kun työyhteisö ei enää aktiivisesti ja päivittäin kohtaa kahvihuoneessa, moni asia jää tapahtumatta.
Ne pienet, mutta tärkeät hetket:
• “Oletko muuten jo järjestäytynyt?”
• “Tiesitkö, mitä etuja liitto tuo?”
• “Kannattaisi kyllä liittyä – se on ollut iso turva mulle.”
Nämä keskustelut syntyivät ennen lähes itsestään. Nyt ne vaativat tietoista vaivaa – ja usein ne jäävät kokonaan käymättä.
Hybridityö tuo vapautta, mutta samalla se hajottaa yhteisöllisyyttä. Kun ihmiset eivät kohtaa luonnollisesti, myös luottamus ja yhteinen tekeminen vaativat enemmän rakentamista.
Jäsenhankinta ei pitäisi olla pelkkä kampanja vaan arkipäivää
On helppo järjestää kilpailu. On vaikeampi luoda tilanteita, joissa ihmiset oikeasti innostuvat puhumaan liitosta.
Ehkä tämä kevät osoitti, että pelkkä kampanjaviestintä ei riitä.
Ei vaikka palkinnot olisivat kuinka hyvät. Jäsenhankinta ei synny sähköpostista.
Se syntyy luottamuksesta, keskustelusta ja kokemuksesta siitä, että liitto on oikeasti läsnä arjessa.
Meidän on ajateltava jäsenhankinta uudelleen
Hiljainen kilpailu ei tarkoita epäonnistumista – se on viesti.
Se haastaa meidät miettimään:
• Miten kohtaamme jäsenet, kun emme kohtaa fyysisesti?
• Miten teemme järjestäytymisestä luontevan puheenaiheen etäarjessa?
• Miten tuomme liiton lähemmäksi ihmisen arkea, ei vain viestinnän tasolla, vaan kokemuksellisesti?
Ehkä ratkaisu ei ole yksi kampanja, vaan vielä korostetummin jatkuva tekeminen:
• pienet keskustelut oikeissa hetkissä
• näkyvyys arjen kanavissa (Teams, RocketChat, some, intrat)
Voimajoukko ei synny itsestään
Lopulta kyse on isommasta asiasta.
Miten pidämme meidän voimajoukon elinvoimaisena?
Se ei tapahdu itsestään.
Se vaatii aikaa, näkyvyyttä ja uusia tapoja toimia tässä muuttuneessa työelämässä.
Ehkä tämä hetki onkin käännekohta.
Ei epäonnistuminen, vaan muistutus siitä, että meidän on uudistuttava.
Ja ennen kaikkea: löydettävä uudelleen ne tavat, joilla sanomme kollegalle, vaikka Teamsin kautta:
“Kuulutko jo liittoon?”
Kirjoittaja on ProUnioni ry:n tiedottaja